Verbatim Store 'n' Go USB Drive
Verbatimin toisena testattavana muistina on enemmän peruskäyttäjälle suunnattu Store 'n' Go USB-sarjan 2Gt malli.
Muotoilultaan muistitikku noudattelee U3:n muotoilua ja ainoana erona voitanee pitää väritystä. Punainen ja läpinäkyvä kuori tuo mieleen tyylitellyn vaikutelman. Toisaalta läpinäkyvyys on halvan oloinen. Myöskään tässä mallissa ei ole kirjoituslukkoa. Hinnalla ei tosin 2Gt malliakaan ole pilattu, vaan sen saa omaksi jo 120 eurolla.
Käyttökokemukset
Nopeustestejä en ruvennut ajamaan muisteille, sillä siirrettävässä mediassa ei liene kirjoitus- ja lukunopeus tärkeimpiä asioita monellekkaan. Windowsissa kaikki muistit toimivat jouhevasti ilman minkäänlaisia ongelmia. Linuxpuolella U3 kuitenkin aiheutti pientä vaivaa, kun normaalista poiketen itse osio ei olekaan muistitikulla ensimmäisenä, vaan U3:n tarvima boottiosio löytyy sieltä. Pienen säädön jälkeen U3:kin saatiin linuxissa ongelmitta toimimaan.
Loppusanat
Kaiken kaikkiaan kaikki testissä olevista muistitikuista selvisi kunnialla testistä läpi. Suurempia ongelmia ei ilmennyt millään osa-alueella ja kaikki toimivat idioottivarmasti sekä helppokäyttöisesti. Vaikuttaa vahvasti siltä että USB-muistit ovat tulleet jäädäkseen ja cd-rw levyt ovat pikkuhiljaa siirtymässä taka-alalle. Voinkin ilman minkäänlaista epäilyä suositella kaikkia testissä olleita muisteja varteenotettaviksi vaihtoehdoiksi muistitikkua ostettaessa.
Ei vielä kommentteja.