Sisäosat
Virtalähteen sisäosat ovat todella selkeät ja minkäänlaista sekavaa johtoviidakkoa ei ole. Kuumenevien osien jäähdytyksestä vastaa kaksi erittäin massiivista alumiiniprofiilia, joten jäähdytyksen pitäisi olla kohtuullisen tehokas - jopa yhdellä 80 mm -tuulettimella.
Sisäosat ovat kauttaaltaan erittäin selkeitä ja ilmatilaa tuntuu löytyvän runsaasti.
Virtalähteen alumiiniprofiilit ovat todella suurikokoiset ja niillä on pituutta noin 13 senttimetriä.
Kaikki kaapelit lähtevät virtalähteen toisesta laidasta. Virtalähteen sisäosien suunnittelu on siis osunut erittäin hyvin kohdalleen jäähdytyksen ja ilmankierron kannalta.
Virtalähde on varustettu lisäksi kolmella pienoisella trimmerillä, joilla voidaan hienosäätää jännitelinjojen tasoja. Oikeanpuoleisella trimmerillä säädetään ilmeisesti 12V-linjan jännitetasoa, mutta kaksi muuta ovat hieman hämärän peitossa.
Erinomaisesta viimeistelystä kertoo myös virtalähteen kannen muovisuojaukset, jotka estävät alumiinisten jäähdytysprofiilien ja piirilevyjen kiinniottamisen kotelon kuoreen.
Kuten jo aiemminkin todettiin, virtalähde on 18 senttimetriä pitkä ja näin ollen noin 4 senttiä muita tavanomaisia virtalähteitä pidempi. Kuvassa vasemmalla Antec NeoPower 480W -virtalähde. Akasan tehovirtalähteellä saattaa kohdata pienoisia asennusongelmia, jos sitä asennettaan aivan pienempiin midi-tornikoteloihin tai vastaaviin, sillä CD-asemien takaseinät saattavat tulla liian lähelle.
Käyttökokemukset
Kuten jo aiemminkin arveltiin, virtalähteen on oltava erittäin äänekäs tai sitten teholukemat eivät pidä paikkaansa vain yhden tuulettimen jäähdytysjärjestelyihin viitaten. Testien perusteella vaaka kallistuu raa'asti ensimmäisen seikan puoleen, sillä virtalähde on erittäin äänekäs. Vaikka laitteen tuuletin onkin automaattisesti lämpötilasäätyvä, kuuluu sen humina selvästi jo kylmänä kymmenenkin metrin päähän. Virtalähdettä ei siis tällä perusteella voi suositella hiljaisen, mutta tehokkaan, kotikoneen teholähteeksi.
Muutoin virtalähteen asennus oli erittäin helppoa ja liittimet ovat sopivan jämäköitä ja tukevia. Lisäksi liittimiä on virtalähteessä todella paljon, joten paljon jää vielä laajennusvaraakin peruskokoonpanon omistajalla.
Testitulokset
Testikokoonpano:
- AMD Athlon 2700+ (Thoroughbred)
- Epox 8RDA6+ PRO
- 1024 Mt DDR400
- Ati Radeon 9800 Pro
- 2 kappaletta Seagate 7200rpm 200 Gt SATA
- Sound Blaster Audigy 2 ZS
- 2 x 120 mm ja 1 x 80 mm -tuuletinta
- DVD-asema
Idle: Kokoonpano käynnissä windows-ympäristössä, ei tietokonetta rasittavia prosesseja.
Rasitus: Prime95 rasitustesti (Torture test / In-Place large FFT's) ja 3D mark 2005 samanaikaisesti.
Virtalähteen tehonkulutus mitattiin virtalähteen 230 voltin -virtajohdon ja seinäpistokkeen väliin kytkettävällä tehomittarilla. Kokoonpano oli jokaisessa mittauksessa identtinen.
Kuten tuloksista huomataan, samalla kokoonpanolla Akasan virtalähde vie joukosta vähiten tehoa. Seuraavaksi sijoittuu Antecin 480W -verrokki ja viimeiselle sijalle jää AC Ryanin 550W -laite.
Eroa virtalähteiden tehonkulutukselle ilmaantuu yllättävänkin paljon. Pienempi tehonkulutus samalla kokoopanolla indikoi parempaa hyötysuhdetta ja mitä parempi on hyötysuhde, sitä vähemmän sähkön energiaa kuluu hukkaan mm. lämmön muodossa virtalähteen jännitemuunnoksissa. Ja mitä vähemmän syntyy lämpöä, sitä hiljaisempi virtalähteen jäähdytysjärjestelmä pystyy olemaan.
Vaikka Akasa voittaakin tämän testauksen kirkkaasti, on se edellä kuvatulla tavalla joukon selkeästi äänekkäin.
Jännitelinjat pysyvät kaikki komeasti ATX12V-standardin määrittelemissä rajoissa. Standardi määrittelee 3.3-, 5- ja 12 -voltin linjoille 5% vaihteluvälin, joten kaikki virtalähteet pysyvät komeasti standardin sisällä (esim. 12V = 11,40V..12,60V).
Loppusanat
Akasa PowerPlus 650W -virtalähde on erittäin tyylikäs, laadukas ja hienosti viimeistelty laite paljon tehoa vaativiin kokoonpanoihin, kuten tuplaprosessoritietokoneisiin ja tehokäyttäjien SLI-kokoonpanoihin. Virtalähteen kaapelit on lisäksi päällystetty mustalla suojasukalla, joka selkeyttää tietokoneen sisustaa huomattavasti. Monelle peruskäyttäjälle riittää silti vähempikin, joten kyseisen virtalähteen järkevä kohderyhmä on hieman suppeampi.
Rasitustesteissämme virtalähde voitti suorituskyvyssä ja hyötysuhteessa kaksi muuta pätevää verrokkia, joten siltäkin osin virtalähdettä voi suositella tehokasta yksilöä hamuaville. Neljä erillistä jännitelinjaa antavat Akasan virtalähteelle erityistä tasapainoisuutta vaativimmissa sovelluksissa.
Kuitenkin tämä 650 watin tehokas virtalähde tuottaa huomattavasti lämpöä, joten jäähdytyksen tulee olla kunnossa. Ja jotta jäähdytys voisi olla kunnossa nykyisin valmistettavissa virtalähteissä, vaatii se isokokoisten passiivisiilien lisäksi riittävän ilmanvaihdon. Koska Akasan virtalähde on varustettu vain yhdellä tehokkaalla 80 mm -tuulettimella, on se häiritsevän äänekäs. Odotettavissa on myös, että tämä uutuusvirtalähde tuskin tulee olemaan aivan halvimmasta päästä, kun se kauppojen hyllylle viimein ilmestyy.
Jos kokoonpanosi kuitenkin vaatii kaiken tämän tehon ja virtalähteen äänekkyys ja mahdollinen hinta ei ole ongelma, on Akasa erittäin pätevä vaihtoehto erinomaisella viimeistelyllään ja ominaisuuksillaan. Virtalähde tullaan julkaisemaan myyntiin aivan lähiaikoina.
Kiitokset Akasalle tuotteen toimittamisesta testiin.
Plussat: - tyylikäs - laadukas - päällystetyt johdot - paljon liittimiä - erittäin tehokas - neljä erillistä 12V-linjaa - sisäpuolelta erittäin siisti - täysi SLI-valmius - vakaat jännitelinjat
Miinukset: - liian äänekäs
Ei vielä kommentteja.