Kotelon sisäosat
Kotelon etuosasta löytyy irrotettava nelipaikkainen kiintolevykehikko. Asemien lukitsemiseen tarkoitetut kiskot on kiinnitetty kehikkoon kotelon pohjalle.
Tuulettimien ulkopuoliset suojaritilät eivät ole tiheimmästä päästä, mutta voisivat olla myös hieman avarampia ilmavirtauksen saamiseksi mahdollisimman esteettömäksi.
Aiemmin arvostelevamme Chenbro Gaming Bomb 2 -kotelo tarjoaa irrotettavan emolevykehikon, mutta tästä versiosta ei sellaista hienoutta löydy.
Kotelon peruskokoonpanossa toimitetaan mukana 12cm UV-ledituuletin.
Merkittävin erikoisuus kotelon sisäosien suhteen ovat ruuvittomat pikalukot lisäkorteille. Lukot ovat muovisuudestaan huolimatta tukevat, joten korttien lisääminen ja poistaminen kokoonpanosta käy erittäin näppärästi.
Kotelon mukana toimitetaan siis 12 senttimetrin kokoinen tuuletin, joka on varustettu neljällä UV-ledillä. Tuulettimen valmistajasta tai tuulettimesta yleensäkään ei ole tarkempia tietoja, koska se ei sisällä mitään merkkitarroja.
Tuuletin on hämärässä erittäin hyvän näköinen. Aivan äänettömimmästä päästä tuuletin ei ole, mutta sitä voisi kuvitella pitävän kotelossaan hidastamattomana. Kuitenkin suosittelisin jonkun hidastuspaneelin käyttämistä jos haluaa koneesta erittäin hiljaisen.
Chenbro on kiinnittänyt huomiota myös kaapelointien kuljetukseen. Kehikon avulla kaapelit saadaan vietyä organisoidusti lähellä takaseinää.
Kotelon etupaneeli saadaan irrotettua kahdella vivulla, jotka löytyvät kotelon sisältä läheltä etuosaa kuvan oikeassa reunassa.
Asemien lukitsemiseen tarkoitetut kiskot on kiinnitetty kotelon pohjalle. Ratkaisu ei ole kaikista paras, jos vaikka haluaisi ikkunanäkymän olevan mahdollisimman selkeä. Pieni ikkuna tietysti kompensoi ongelmaa hieman, koska sisälle ei ikkunasta näe kovin laajasti. Mutta näin hoidettuna kiskot eivät ainakaan pääse hukkumaan, ja niihin pääsee helposti käsiksi.
Kiskojen asennus käy erittäin näppärästi. Ne napsahtavat sopivan jämäkästi kiinni asemaan ja pysyvät siinä tukevasti kiinni.
Kun kiskot on kiinnitetty, asema vain työnnetään koloonsa niin pitkälle kuin se menee. Kiskot lukitsevat aseman paikoilleen.
Aseman kelkka työntää kotelon suojaläpän pois edestään. Internetistä on löydettävissä tarinoita, joiden mukaan kotelon suojaläppä ja asema saattavat jäädä jumiin erinäisten asemien kanssa. Oman LG DVD/CDRW-aseman kanssa läppä toimi kuitenkin hienosti.
Kotelon "Speaker", eli kaiutin, on uutta pienempää tyyppiä. (Kuvassa reset- ja virtakytkimen välissä oleva musta ja pyöreä esine)
Etutuuletin imee ilmansa alaosan reikien ja Chenbro-logon ympärillä olevan verkon kautta.
Etuosasta löytyvät normaalit ominaisuudet, kuten virtakytkin, reset-kytkin, virtaledi ja kiintolevyledi. Xpider 2:n esikuvana toimiva Gaming Bomb -kotelo kärsi reset-kytkimen puutteesta, joten tähän koteloon se on onneksi ymmärretty jälleen lisätä.
Alimmainen lohko etupaneelista kätkee taakseen kaksi USB-väylää sekä Audio- ja Firewire-liittimet. Luukkuu aukeaa painamalla läppää kevyesti sisään ja lukkiutuu jälleen samalla tavalla.
Kotelon mukaan on lisäksi laitettu toinenkin logovaihtoehto, jos pitää enemmän läpinäkyvämmästä "Xpider 2"-merkistä. Merkki on vaihdettavissa etupaneelin irrottamisen jälkeen.
Etupaneeliin kiinnitetty pölysuodatin osuu "suunnilleen" tuulettimen kohdalle, mutta jää siitä noin puolen sentin päähän. Lisäksi tuulettimen imuilmasta suodattuu ainoastaan se osa, joka imeytyy etupaneelin mustan verkon lävitse. Alaosan reikien läpi imetty ilma ei kulkeudu suodattimen läpi.
Loppusanat
Xpider 2 on hintaluokassaan erittäin onnistunut kotelo, vaikka erittäin agressiivinen ja erikoinen muotoilu voi ihastuttaa ja vihastuttaa toisia käyttäjiä. Kotelo on erittäin laadukas ja kaikki terävät reunat on pyöristetty. Kattavat ominaisuudet tekevät kotelosta harkitsemisen arvoisen vaihtoehdon uudeksi koteloksi. Kotelon lisäkortit ja asemat on asennettavissa ilman ruuveja, joten kotelon sisuskaluja on erittäin nopeaa päivitellä.
Hinnaltaan kotelo näyttää suomen markkinoilla olevan perusvarustelulla noin 110 euroa. Se ei siis ole halvimmasta, muttei myöskään kalleimmasta päästä. Kaikenkaikkiaan kotelosta saa laadukkaan yleisvaikutelman.
Kiitoksia Chenbrolle kotelon toimittamisesta testiin.
Plussat: + Erilainen ulkoasu + Hyvin suunniteltu + Pikalukittavat asemapaikat ja korttipaikat + Tuuletinpaikat takana 12cm ja edessä 9cm (takatuuletin vakiona) + USB, firewire ja audio liitännät etupaneelissa + Lukittava kylki + Dvd/cd-asemat saa piiloon aukeavan luukun taakse
Miinukset: - Ehkä liiankin erikoinen ulkoasu - Ikkuna voisi olla suurempi tai muotoilu erilainen - Ei irrotettavaa emolevykelkkaa
Ei vielä kommentteja.